torstai 17. marraskuuta 2011

Elämä soi korvissa, tuoksuu tuulessa

"Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma..."


Nuorena kuuntelin paljon Pelle Miljoonaa. Taisi olla ainoa laulaja, jonka kuva oli seinälläni... Minun seinilläni oli hevosia ja koiria, ei bändijulisteita. Mutta Pellen kappaleista pidin ja minulla oli pari kasettia, joita kuuntelin usein. Kerran pääsin jopa konserttiin Kulttuuritalolle, sain olla aika lähellä Pelleä :) Siihen aikaan kuuntelin myös Juice Leskistä. "Ei elämästä selviä hengissä"... kun kuulen tuon kappaleen, olen hetkessä nuoruudessa ja näen silmissäni asioita sieltä. En varsinaisesti kaipaa nuoruuteen, koska se oli itselläni epävarmaa ja ikävää aikaa. Ei ole helppoa olla aina se, joka on yksin kun muilla on poikakaverit. Tai olla se, jolle kerrotaan kaikki ja jota pidetään hyvänä kuuntelijana, mutta joka jää kuitenkin kaikessa vain sivustakatsojaksi. Niin koen nuoruuteni enkä haluaisi elää sitä uudestaan. Paitsi jos tällä ymmärryksellä ja itseluottamuksella, "viisaudella", voisi olla nuori jälleen ja tehdä kaiken toisin. Tuossa yhdessä kuvassa olen siis minä, ylioppilaana, ja ikää on siinä 20 vuotta.
Vielä pari yksityiskohtaa aitan ovesta. Luonto on tällä hetkellä ikävän näköistä, kun ei ole lunta eikä kuuraa, vain kuolleita lehtiä ja ruskeaa heinää. Ei sitä oikein viitsi valokuvata.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti