sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kaupunkimme kellojen mä edistävän pelkään

"Vaan yhdessä kun ollaan, aika saa kuin siivet selkään,
kaupunkimme kellojen mä edistävän pelkään
suostu mä en vain tyytymään haaveisiin,
kun kanssas elää mä voisin kai loputtomiin

ja niin kauan kaikesta nauttisin,
kauan kanssasi armahin,
kauan elää niin tahtoisin vain
kauan, kauan, kauan, kauan, kauan..."

(Kauan, Danny)


Siis tämä ensimmäinen kuva on ihan sen kunniaksi, että on laskiaissunnuntai ja leivoin jopa pullaa! Pullat olivat vielä vähän lämpimiä, kun täytimme niitä joko mantelimassalla tai hillolla ja tietysti kermavaahdolla :) NAM! Mutta eipäs tullut "laskettua", siis mäkeä, ei täällä kunnon sellaista ole lähellä ja toisekseen tänään oli aika kurja ilma, tuuli ja tuiskusi lunta, ulkona ei ollut kivaa olla. Tytär oli viikonlopun kotona, mikä oli ihanaa:) Kun vielä niin harvoin nykyään nähdään.
Kaikki ei mennyt ihan putkeen tänä viikonloppuna. Perjantai-iltana iltalypsyn aikaa maitotankki hajosi äkkiä, siis virrat menivät poikki eikä maito siis jäähtynyt. Mies yritti korjata ja löysikin vian, mutta oikea osa puuttui. Huoltomiehet olivat jollain "kurssilla" jossain hotellissa, eivätkä "jostain syystä" voineet tulla korjaamaan kuin vasta lauantaiaamupäivällä. Siinä sitten piti kaataa viemäriin kolmen lypsykerran maidot...... Meijeri kuulemma korvaa puolet. Okei, onneksi edes niin. Mutta että pitikin sattua juuri viikonloppuna, kun huoltomiehet olivat viihteellä? Vika oli kuulemma juuri se, jonka mies paikallisti, ja huoltomiehiltä meni noin 10 min sen korjaamiseen. Että sellaista palvelua tällä kertaa.
Lauantaina oli rakkaan koirulaisemme Mellin syntymäpäivä ja se täytti viisi vuotta! Siksi piti ottaa näitä potrettikuvia tyttären avustamana, ei ole helppoa kun koira on liian innokas saamaan niitä makupaloja... Joitain kuvia sain onnistumaan ja tässä sitten näytiksi niitä. Onnea Melli!




Viikko sitten oltiin laps'saunavierailulla tuolla kylällä. Siellä oli syntynyt pieni tyttö, joka oli nyt viiden kuukauden ikäinen. Alla olevassa kuvassa on siis se tyttövauva ja sitä ihailemassa toinen ihana tyttö, Sanni, joka myös asuu meidän kylällä.



Tässä viimeisessä kuvassa, tai siis kyseessä on postikortti jonka lähetin Canadaan, on mielestäni aivan oman äitini näköinen nainen ja tunnelmakin on kuin jossain isän ottamassa kuvassa 1950-luvulta... Nostalgiaa. Ja tulee ikävä äitiä!
Tämän päivän aiheen piti olla ajanpuute ja sen ihmetteleminen, mutta tässähän tämä jo tulikin. En nimittäin ehdi nyt enempää, kun kello on paljon ja pitää mennä nukkumaan. Aika ei tunnu koskaan riittävän kaikkeen mihin haluaisi. Ja kun jossain oikein viihtyy, aika kuluu kuin siivillä. Lievää stressintunnetta tämän ainaisen ajanpuutteen takia. Rästissä on lukemattomia asioita. Mutta tältä erää tämä on tässä. Pää tyynyyn ja unten maille. Ties mitä unia se taas näyttää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti