"Sinussa on valo, sinussa on yö
Sinulla on sitkeä sydän joka lyö
Väsymättä kipinöitä tuuleen
Valaisemaan tietä pimeää.
Sade tuli tulvana yli pysäkin
Sinä olet ihme, suuri sittenkin
Sinulla on ilma ja kyky hengittää
Olkapäällä kyyhkynen
Vaikket sitä nää."
(Sitkeä sydän, Juha Tapio)
Talo on tyhjentynyt, hiljentynyt, lautaset pöydässä vähentyneet. Nuorin poika on vielä kotona, kunnes maanantaina lähtee Kajaaniin armeijaan. Toisiksi vanhin poikakin lähtee Kajaaniin samana päivänä. Ja vanhin poika on jo parhaillaan Lapinjärvellä siviilipalveluskeskuksessa. Kaikki kolme poikaa yhtäaikaa valtiolla velvollisuuttaan suorittamassa... Olisiko aika harvinaista? Sitten saan olla sydän syrjällään, että miten he siellä pärjäävät, kestääkö hermot vai katkeaako pinna, tuleeko pojista miehiä...? Nyt on aika väsynyt olo. Luulen, että tänä iltana nukuttaa aikaisin. Joulun aika on ollut ensin kiihtyvää, sitten kiihkeää, nyt tasaantuvaa, mutta myös hauskaa ja erittäin sosiaalista, tosin välillä väsyttävää ja omat jutut ovat olleet taka-alalla pitkään. Ei oikein tiedä mistä kaiken taas aloittaisi. Pikkuhiljaa normaali elämä palautuu. Samalla tietysti yksinäisyys alkaa taas, ikävä lapsia ja läheisiä ja sellainen turhuuden tunne. Toivon, että tulevat ajat olisivat luovempia, olisi aikaa hoitaa itseään ja viettää laatuaikaa miehen kanssa. Talvikin on vihdoin kovenemassa, pakkasta on ollut tänään enemmän, noin -8, ja lunta on tullut asiaksi asti, riittävästi minun mielestäni. Onneksi talvesta ei tule nyt niin pitkää kuin parina viime vuonna, koska kevät tulee vastaan varmasti viimeistään huhtikuussa. En olisi jaksanut kolmatta kovaa ja pitkää talvea peräkkäin.
Olen vähän skannaillut vanhoja valokuvia. Tässä alla olen minä joskus alle vuoden ikäisenä iloisena konttaamassa. Viime päivinä olen ottanut aika vähän kuvia enkä ainakaan ole ehtinyt tekemään niille mitään. Yritän tästä taas virittäytyä :)
Sinulla on sitkeä sydän joka lyö
Väsymättä kipinöitä tuuleen
Valaisemaan tietä pimeää.
Sade tuli tulvana yli pysäkin
Sinä olet ihme, suuri sittenkin
Sinulla on ilma ja kyky hengittää
Olkapäällä kyyhkynen
Vaikket sitä nää."
(Sitkeä sydän, Juha Tapio)
Talo on tyhjentynyt, hiljentynyt, lautaset pöydässä vähentyneet. Nuorin poika on vielä kotona, kunnes maanantaina lähtee Kajaaniin armeijaan. Toisiksi vanhin poikakin lähtee Kajaaniin samana päivänä. Ja vanhin poika on jo parhaillaan Lapinjärvellä siviilipalveluskeskuksessa. Kaikki kolme poikaa yhtäaikaa valtiolla velvollisuuttaan suorittamassa... Olisiko aika harvinaista? Sitten saan olla sydän syrjällään, että miten he siellä pärjäävät, kestääkö hermot vai katkeaako pinna, tuleeko pojista miehiä...? Nyt on aika väsynyt olo. Luulen, että tänä iltana nukuttaa aikaisin. Joulun aika on ollut ensin kiihtyvää, sitten kiihkeää, nyt tasaantuvaa, mutta myös hauskaa ja erittäin sosiaalista, tosin välillä väsyttävää ja omat jutut ovat olleet taka-alalla pitkään. Ei oikein tiedä mistä kaiken taas aloittaisi. Pikkuhiljaa normaali elämä palautuu. Samalla tietysti yksinäisyys alkaa taas, ikävä lapsia ja läheisiä ja sellainen turhuuden tunne. Toivon, että tulevat ajat olisivat luovempia, olisi aikaa hoitaa itseään ja viettää laatuaikaa miehen kanssa. Talvikin on vihdoin kovenemassa, pakkasta on ollut tänään enemmän, noin -8, ja lunta on tullut asiaksi asti, riittävästi minun mielestäni. Onneksi talvesta ei tule nyt niin pitkää kuin parina viime vuonna, koska kevät tulee vastaan varmasti viimeistään huhtikuussa. En olisi jaksanut kolmatta kovaa ja pitkää talvea peräkkäin.
Olen vähän skannaillut vanhoja valokuvia. Tässä alla olen minä joskus alle vuoden ikäisenä iloisena konttaamassa. Viime päivinä olen ottanut aika vähän kuvia enkä ainakaan ole ehtinyt tekemään niille mitään. Yritän tästä taas virittäytyä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti