Kun vain uskaltaa aukoa ovia

"Kun sä löydät länsituulen
Tuo se mulle
Tuo se mulle
Pienen hetken tai ikuisuuden
Tuo se mulle

Kun sä löydät sateenkaaren
Tuo se mulle
Tuo se mulle
Meren helmen tai sadun saaren
Tuo se mulle"

(Tuo se mulle, Johanna Kurkela)

Eilen oli niin kaunis ja aurinkoinen päivä, tänään taas pimeä tihkusateinen. Eilen 

illalla taivas oli niin tähtikirkas, kuulas. En meinannut malttaa mennä nukkumaan,

kun taivaalla näkyi revontulia, jotka loimusivat korkealle. Pitkään aikaan en ole 

nähnyt sellaisia meilläpäin.

Miehen selkä on onneksi kääntynyt parempaan päin ja pahojen ensimmäisten päivien 

jälkeen asettunut ja rauhoittunut. Särkylääkkeet auttavat, vaikka eihän se ole

kovin järkevää itseään rasittaakaan. Lääkäriin hän ei kuitenkaan tähän hätään 

halunnut lähteä. 

Olen muuten ihan rakastunut sellaiseen tv-sarjaan kuin Downton Abbey. Se tulee 

tiistai-iltaisin ykköseltä. Se kertoo erään kartanon väestä Englannista ja vuosi on

1920. En jaksaisi odottaa seuraavaa jaksoa! Siinä on romantiikkaa, mutta myös

juonitteluja, yläluokkaa ja palvelusväkeä. Kun Lady Maryn ja Matthewn häät olivat 

tuossa ensimmäisessä jaksossa (kolmas kausi), itkin vuolaasti... Ihana sarja, kun se

vaikuttaa niin vahvasti tunteisiin!

Isänpäivän ilta

Kovan päivän ilta... No ei siinä mitään, Isänpäivä on ollut tänään ja oman miehen lisäksi onnittelin omaa isääni, tosin vain puhelimen välityksellä. Viime vuonna olimmekin Helsingissä tähän aikaan. Oli juhlaa monenlaista. Tänään ei ollut niin hyvä päivä, kun mieheeni iski noidannuoli aamulla ja hän oli melkoisen toimintakyvytön sen jälkeen. Vaivoin pystyi kävelemään, mutta minun piti jo autella joissain hommissa. Saapas nähdä selvitäänkö tällä kertaa ilman lääkäriä ja sairaslomaa?! Kaikki menee sekaisin, kun joku on melkein työkyvytön ja toisella työmäärä sitten kasvaa. Mutta eihän tässä vielä mitään liikoja ole, harmittaa vaan. Päivällä söimme jäätelöä ja munkkeja, täytekakkua ei tällä kertaa ollut. Kotona viikonloppua viettämässä olivat myös tytär ja nuorin poika.
Aikaisemmin viikolla oli kaunista, pikkupakkasta ja lunta, mutta nyt ilma on lämmennyt ja on alkanut vähän sadella vettä... Lumet ovat painuneet ja ehkä sulavat vielä. Kuvausolosuhteet ovat nyt siis kehnonlaiset ja siksi valitsin tämän päivän kuviksi otoksia Milanosta.

Koivukuja

Kun tulin ensimmäisen kerran taloon, jossa olen nyt asunut jo yli 28 vuotta (...), ihastuin heti paikalla koivukujaan, joka johti pihaan. Olin aina haaveillut sellaisesta ja se on minulle yhä rakas. Se on myös selvästi minun ykkössuosikkikuvauskohteeni. Vuosien varrella siitä on tullut otettua kuvia, eri vuodenaikoina ja eri valaistuksissa. Tänä aamuna maisema oli luminen ja koko päivän on satanut lisää. Eilen ei ollut lunta, mutta oli mahtava aamurusko ja päivä valkeni aurinkoisena. Myöhemmin päivällä alkoi kuitenkin sataa vettä. Seuraavat kuvat ovat tältä vuodelta, viime talvea, kevättä ja kesää. Kaksi viimeistä ovat "muistojen albumista". Ensimmäisessä on mieheni ja hänen siskonsa koivukuja taustallaan joskus 1960-luvun alkupuolella. Koivut ovat nuoria ja tuuheita. Mieheni isä istutti ne aikoinaan. Nythän osa on jo kaadettu ja korvattu uusilla puilla. Toisessa kuvassa on nuorin poikani 17 vuotta sitten. Sylissään hänellä on silloinen kissapersoonamme Topi.

tänä aamuna

eilen aamulla...

koivukuja joskus 50 vuotta sitten

syksyinen väri-ilo 17 vuotta sitten

Pitkä lokakuu

On ollut pitkä ja tapahtumarikas kuukausi, mutta niin vähän aikaa esim. kirjoittaa tänne. Ollaan oltu reissussa, Milanossa. Siitä matkasta laitan kuvia myöhemmin. Oli hieno matka, saimme paljon uusia kokemuksia ja näimme upeita rakennuksia ym. Kuvia otettiin paljon, mutta niiden järjestely on vielä kesken. Tällä matkalla olivat mukana myös tyttäremme ja kummityttömme.  Heti reissun jälkeen saimme olla läsnä ihanissa häissä. Ja suuri kunnia oli saada ottaa potrettikuvat hääparista! Olisi kova houkutus laittaa kuvia tänne näkyviin, mutta koska ei ole lupaa niin en voi sitä tehdä. Voin vain vakuuttaa, että sulhanen oli komea ja morsian kaunis, ja kuvista tuli hienoja (toivon että hääparikin tykkää). Pari päivää olimme töissä, sitten loma jatkui ja lähdimme Kirjamessuille Helsinkiin. Antoisat pari päivää messuilua, kyläily miniän vanhempien luona ja muuten vaan yhdessäoloa omien vanhempien kanssa. Yhtenä iltana kävimme Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa Viulunsoittaja katolla -musikaalia... ja se oli niin uskomattoman upea juttu ja sanoinkuvaamattoman hieno elämys! Paikkamme oli toisessa rivissä ja siitä näki suoraan kasvojen ilmeet ja pienetkin eleet. Olimme siellä siskoni ja hänen miehensä kanssa. Ja kun tässä koko ajan puhun meistä, niin tarkoitan tietysti minua ja miestäni :)
Alla olevat kuvat on otettu Helsingissä. Aamulla oli satanut vähän tuollaista valkeaa, mutta syksyn värejä oli vielä paljon näkyvissä. Teimme äitini kanssa pienen "kamerakävelyn" ja räpsimme kuvia matkan varrelta.

Seuraavat kuvat on otettu kotona maanantaina, kun oli satanut tuollaista "härmää", jotain valkeaa ja oli pakkasta. Jääkiteet näyttivät hauskoilta reunustaessaan kasveja. Tänä aamuna sen sijaan satoi ensilumi meillekin, iltaan mennessä lunta on kertynyt reilut viisi senttiä ainakin. En ottanut kuvia paitsi kännykällä enkä niitä halua tänne laittaa. Harmittaa tuo lumi vain...

Ihana musikaali! Näyttelijät olivat loistavia, samoin tanssijat, ja musiikki oli niin  kaunista. Pelkkää ylistystä. Mutta osittain nämä kehut johtuvat siitä, että minulla taitaa olla kauhea kulttuurinälkä ja mikä tahansa teatteri olisi nyt saanut minut haltioihini. Maalla on mukavaa, mutta kulttuuri on liian kaukana...

Piirrän kuvasi hiekkaan

"Jos rakastat pieniä tyttöjä,
pieniä tyttöjä, pieniä poikia,
koiria, mummoja, vanhojapiikoja,
salaattia ja sellerinjuurta,
lampaanpaistia, kevätaamuja,
kylmien asemien yksinäisiä miehiä,
minä tulen | sinun kanssasi merenrantaan

ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan."
(Jos rakastat, Kristiina Halkola)


Kaikenlaista taas. Vanhojentanssimekon metsästystä (ja löytyminen + tilaaminen) tyttärelle, ajelua Kuopioon ja takaisin(kaksi kertaa), kahvittelua Houkutuksessa ja ABC:llä. Siitä mekosta olisin todella halunnut ottaa kuvan, kun tytär sovitti sitä, mutta siinä kaupassa oli kuvaaminen kiellettyä. Ihana prinsessamekko ja tytär niin kaunis! Pitää odottaa pari kuukautta. Ja ne tanssithan ovat vasta helmikuussa.
 Mehiläisten hyökkäyksen torjumista (tai hyökkäyksen jälkien korjailua...), ei muuten kivaa kun asuinhuoneeseen tunkee jostain pesällinen mehiläisiä! Mutta asia alkaa olla kunnossa, tosin olisi kivaa tukkia se reikä mistä ne tulevat, jos se löytyisi. Tytär ei uskaltanut nukkua omassa huoneessaan. En kyllä olisi uskaltanut minäkään... Yksittäisiä tyyppejä tulee huoneeseen vieläkin, joten torjunta jatkuu. Myrkyttäminen on kai yksi vaihtoehto, en vain haluaisi tappaa niitä.
Vierailijoita ja yövieraita, omia lapsia peräti kaksi kotona. Poika onkin seuraavat pari viikkoa sitten kiinni armeijassa. Toinen poika muuten pääsee tällä viikolla pois armeijasta :) Viikonlopun seutu meni siis normaalia sosiaalisimmissa merkeissä. Oli se kivaa, kun ruokapöydässä oli monta lautasta!
Varkaudessa yritin tänään kuvata ruskaa, mutta tulos on laimea. Eikä tietenkään ollut oikeaa kameraakaan. Puistolehmukset ovat ihanan värikkäitä ja miten kauniilta näyttää, kun lehtiä on varissut runsaasti kävelyteille ja niitä on vielä puissakin. Jos aurinko silloin sattuu pilkahtamaan, näky on ihan mahtava!

Minähän rakastan nukkeja :) Pienenä tietysti leikin niillä, minulla oli lempinukkena Liisa, joka oli ensin siskoni nukke. Sellainen vauvanukke. Voi että sillä leikittiin! Myöhemmin oli kivaa ostaa tyttärelle nukkeja. Ja hänkin tykkäsi leikkiä niillä.  Ajattelin aina, ja jollekin sanoin ääneenkin, että viiskymppislahjaksi haluaisin sellaisen vauvanuken. Äitini sen muisti. Sain kuin sainkin lahjaksi allaolevassa kuvassa näkyvän nuken. Sen nimi on Aada :)  Sillä on oikeantuntuiset hiukset ja sen poski on silkkimäinen kun sitä silittelee (jotain vinyyliä).  Joku varmaan miettii, että hullua hommaa, mutta tiedän etten ole ainoa aikuinen nainen, joka rakastaa nukkeja. Alemmassa kuvassa on kaksi kangasnukkeani. Oikeanpuolimmaisen olen itse ommellut joskus 1990-luvulla ja vasemmanpuoleisen ostin itselleni Jyväskylän nukke-ja nallemessuilta samoihin aikoihin. Minulle tulee näistä hyvä mieli. Ja varmaan haluan jossain vaiheessa taas saada jonkun nuken. Sopivalla hetkellä.

Jää luokseni, niin kotiluolaan näytän sulle tien

"Säde vastas:"Peikko kulta,
pimeys vie hengen multa,
enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä,
ellen kohta valoon lennä,
niin en hetkeäkään elää saa."
Niin lähti kaunis päivänsäde,
mutta vieläkin,
kun menninkäinen yksin tallustaa,
hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on,
ja toinen yötä rakastaa."
(Päivänsäde ja menninkäinen, Tapio Rautavaara)


Hyvä päivä, en valita. Aamulla oli kuuraa maassa, lämpötila oli lähellä nollaa ja tietysti piti heti lähteä kuvaamaan kuuraisia kukkia. Auton ikkunatkin olivat jäässä, mutta onneksi pakkanen ei noussut niin paljon, että kuistien välissä olevat daaliat olisivat paleltuneet. Ne ovat niin kylmän arkoja. Päivä oli sitten aurinkoinen ja aika viileä. Tein vähän puuhasteluja puutarhassa, leikkasin pionin varret alas ym. Mies lähti puimaan viimeisiä puintejaan, ja saikin iltaan mennessä homman loppuun, vielä kun saisi jyvät kuivattua niin hyvä olisi. Siskontyttö sai yllättävän työpestin ja lähti iltalypsylle muualle, joten minä sitten jouduinkin itsekseni tekemään navettahommat. Eipä siinä, meni vaan myöhäsempään. Siskonmies kävi vielä siinä iltapäivällä piipahtamassa työreissullaan, hän sai nyt tyytyä vain minun seuraani, kun muut olivat muualla :)  Tässä nyt saunan jälkeen vähän hiusten kuivuessa teen blogimerkintöjä.  Jännää, miten päivän ohjelma saattaa muuttua ihan lennosta, hetkessä pitää olla valmis uudenlaisiin kuvioihin. Onneksi ihminen on sopeutuvainen olento ;)

Siskontyttö Pamin ja Mellin kanssa :)

Näin paljon kukkia on vielä daaliassa :)

 

Virtanaan sataa aina vaan

"Sadetta mä kuuntelen joka yltyy vaan
Ohimenneen eilisen taas mä elää saan
Satoihan eilenkin
Kun sut jälleen kohtasin
Ja hiustes kastuvan näin
Sen muistan jälkeenkin päin"
(Sade, Janne Hurme)

En taida pitää syksystäkään. Ainakaan tällaisesta pelkästään sateisesta sellaisesta. En ole ottanut pahemmin kuvia viime aikoina, mutta aina muutamia iPhonella. Joten tällä kertaa sellaisia.
Minulla on nyt uusi tietokone, siis kannettava sellainen, Asus -merkkinen ihan hyvät ominaisuudet omaava läppäri. Kaiken päivittäminen uuteen paikkaan on vielä kesken, mutta kyllähän tällä jo pärjää. Windows 7 on uutta minulle, kun edellinen kone oli Vista. Pian kuitenkin pääsen päivittämään tämän jo Windows 8:an. Se on jotain ihan uudenlaista sitten. Viime viikon torstaina käytiin vähän miehen kanssa "shoppailemassa" Kuopiossa. On se vaan hauskaa, kun on sellainen mies jonka kanssa voi shoppailla ;)  Samalla reissulla ostettiin myös uusi kahvinkeitin, valkoinen Moccamaster. Kahvikin on siis nykyään laadukasta! Muutenhan tässä on tavallista tallaamista, navetan ja tuvan välillä kulkemista, ikkunasta ulos tuijottamista (kun vesi valuu ikkunoissa ja sade ropisee aamusta iltaan ja illasta aamuun...). Noh, sain kuitenkin leikattua pienen poutahetken aikana marjapensaita, ne vaativat vielä lisää harvennusta, mutta ainakin työ on alulla. Oksat ovat painuneet jo pahasti maata kohti, marjojen kerääminen on hankalaa ja pensaat melkein kasvavat kiinni toisiinsa. Pienen leikkaushetken jälkeen ne näyttävät paljon paremmilta.