maanantai 24. syyskuuta 2012

Virtanaan sataa aina vaan

"Sadetta mä kuuntelen joka yltyy vaan
Ohimenneen eilisen taas mä elää saan
Satoihan eilenkin
Kun sut jälleen kohtasin
Ja hiustes kastuvan näin
Sen muistan jälkeenkin päin"

(Sade, Janne Hurme)




En taida pitää syksystäkään. Ainakaan tällaisesta pelkästään sateisesta sellaisesta. En ole ottanut pahemmin kuvia viime aikoina, mutta aina muutamia iPhonella. Joten tällä kertaa sellaisia.
Minulla on nyt uusi tietokone, siis kannettava sellainen, Asus -merkkinen ihan hyvät ominaisuudet omaava läppäri. Kaiken päivittäminen uuteen paikkaan on vielä kesken, mutta kyllähän tällä jo pärjää. Windows 7 on uutta minulle, kun edellinen kone oli Vista. Pian kuitenkin pääsen päivittämään tämän jo Windows 8:an. Se on jotain ihan uudenlaista sitten. Viime viikon torstaina käytiin vähän miehen kanssa "shoppailemassa" Kuopiossa. On se vaan hauskaa, kun on sellainen mies jonka kanssa voi shoppailla ;)  Samalla reissulla ostettiin myös uusi kahvinkeitin, valkoinen Moccamaster. Kahvikin on siis nykyään laadukasta! Muutenhan tässä on tavallista tallaamista, navetan ja tuvan välillä kulkemista, ikkunasta ulos tuijottamista (kun vesi valuu ikkunoissa ja sade ropisee aamusta iltaan ja illasta aamuun...). Noh, sain kuitenkin leikattua pienen poutahetken aikana marjapensaita, ne vaativat vielä lisää harvennusta, mutta ainakin työ on alulla. Oksat ovat painuneet jo pahasti maata kohti, marjojen kerääminen on hankalaa ja pensaat melkein kasvavat kiinni toisiinsa. Pienen leikkaushetken jälkeen ne näyttävät paljon paremmilta.


2 kommenttia:

  1. Vautsi! Sinullahan on paljon uusia ilonaiheita. Mitä siitä, vaikka sataa, kun saa räplätä uutta tietokonetta ja kiehauttaa välillä kahvit upouudella keittimellä. Ja vieläpä valkoisella. Hienoa :)!

    VastaaPoista
  2. Niinpä, vaikka on sateista niin olet saanut otettua laadukkaita kuvia jälleen. Tykkäsin erityisesti tuosta pisaraisesta omenakuvasta! Hyvää syksyn jatkoa vaan, ehkä se aurinko aina välilläpilkahtaa esille kuitenkin.

    VastaaPoista