sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivän ilta

Kovan päivän ilta... No ei siinä mitään, Isänpäivä on ollut tänään ja oman miehen lisäksi onnittelin omaa isääni, tosin vain puhelimen välityksellä. Viime vuonna olimmekin Helsingissä tähän aikaan. Oli juhlaa monenlaista. Tänään ei ollut niin hyvä päivä, kun mieheeni iski noidannuoli aamulla ja hän oli melkoisen toimintakyvytön sen jälkeen. Vaivoin pystyi kävelemään, mutta minun piti jo autella joissain hommissa. Saapas nähdä selvitäänkö tällä kertaa ilman lääkäriä ja sairaslomaa?! Kaikki menee sekaisin, kun joku on melkein työkyvytön ja toisella työmäärä sitten kasvaa. Mutta eihän tässä vielä mitään liikoja ole, harmittaa vaan. Päivällä söimme jäätelöä ja munkkeja, täytekakkua ei tällä kertaa ollut. Kotona viikonloppua viettämässä olivat myös tytär ja nuorin poika.
Aikaisemmin viikolla oli kaunista, pikkupakkasta ja lunta, mutta nyt ilma on lämmennyt ja on alkanut vähän sadella vettä... Lumet ovat painuneet ja ehkä sulavat vielä. Kuvausolosuhteet ovat nyt siis kehnonlaiset ja siksi valitsin tämän päivän kuviksi otoksia Milanosta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti