Pimeän tultua mä puristan sun kättäsi

"Pimeän tultua mä puristan sun kättäs
Oothan tässä vielä huomenna
Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan
Ja keräät talteen palaset kun hajoan
Niin oothan tässä vielä huomenna
Sä oothan tässä vielä huomenna

Sama liike joka lehdet puihin saa
Pienen lapsen kävelemään opettaa
Linnut kylmän ajaks pois vie lämpimään
Meidät toisillemme toi
Meidät toisillemme toi"
(Oothan tässä vielä huomenna, Johanna Kurkela)

Miksi aikaa on aina liian vähän? Viime ajat ovat olleet kiireisiä, mutta se on nykyään enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Ehkä kaikilla on sama tunne aina tai vähintään aika ajoin. Niin paljon suunnitelmia, niin paljon tekemätöntä työtä, niin paljon kaikkea kivaa, niin paljon pitäisi saada viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa...mutta aina liian vähän aikaa. Tiedän kyllä tämän, sitten pitäisi olla hetki hiljaa, kuunnella ja ottaa rauhallisesti, tehdä asioita yksi kerrallaan eikä miettiä tai murehtia tulevia tehtäviä. Haluaisin vaan niin paljon! Ja sitten myös pelottaa, onko aikaa tehdä kaikkea. Onko aikaa paljon vai vähän. Ihmisten ja eläinten kanssa ei koskaan tiedä varmasti. Muut asiat kyllä odottavat kiltisti. Olen pahoillani, jos tämä kuulostaa masentavalta. Elämä näyttää olevan sellaista, sitä eletään hetki kerrallaan, päivä kerrallaan, yritetään pysyä positiivisina ja yritetään säilyttää mielenrauha. Nyt ei ole paras päivä, mutta toisaalta ihan hyvä päivä, mieli vain vähän velloo suossa ja ajatukset risteilevät päässä etsien tietä tasapainoon. Ehkä pitää mennä nukkumaan ja muistaa, että huomenna on uusi päivä.

Petankin peluuta aurinkoisena kesäpäivänä

Namnam marjapiirakka punaviinimarjoista!

Suvituulen vain kutsun kuulen

On ollut jo monta päivää poutaa, no ainakin kolme. Tulevan viikon pitäisi olla lämmin ja kesäinen, joten sitä odotellessa... Äiti ja isä tulevat käymään pitkästä aikaa, olen tosi iloinen! Näen heitä ihan liian harvoin. Aika menee täällä sivussa eläessä ja melkein kaikki läheiset asuvat niin kaukana... Onneksi iloisia yllätyksiäkin sattuu, kun luulin että olemme viikonlopun kahdestaan, niin tänne pelmahtikin joukko nuoria "yökylään" ja piristivät pelkällä olemassaolollaan. Nuorten ihmisten läsnäolo tekee minut iloiseksi ja heidän pulppuava riemunsa tarttuu myös meihin "vanhoihin". Nyt on taas hetken hiljaista. Tytärkin muutti Kuopioon, hänen koulunsa alkaa huomenna.

Hippu

Roope

Topi

Tässä kolme Mellin pentua erikoisnäyttelyssä Kuopiossa. Niistä ainoastaan Hippu pärjäsi varsinaisessa näyttelyssä... Se sai EH:n ja ihan kivan arvostelun tuomarilta. Näyttelyhän oli viikko sitten. Kävin siellä tyttären kanssa. Topi oli turistiluokassa, koska sillä on yläpurenta. Mutta Roopelta paljastui lievä alapurenta ! ja se sai hylätyn nuortenluokassa... Aika masentavaa. Roope oli niin hieno pentu ja odotin, että se vielä tulee pärjäämään näyttelyissä. Siihen sen ura sitten jäi. Hauskaa muuten, miten kaikilla näillä pennuilla on sama ilme kuin Mellillä :) eli se on siis vahvasti periytyvä. Pistää vaan nyt miettimään, uskaltaako sillä enää teettää pentuja. Tarkoitus olisi ensi keväänä vielä yhdet pennut saada. Ensimmäisessä pentueessa ei ole purentavikoja kellään. Pitäisi osata valita tarkkaan pentujen tuleva isä, ettei hampaissa olisi vikoja. On se niin vaikeaa olla hyvä kasvattaja. Kantapään kautta saa kaiken opetella ja ehkäpä joskus vaikeuksien kautta yltää voittoonkin.

Sommaren är kort, den nästan regnar bort...

Äitini Nekku-kissa nukkui tänään pois 23 vuoden iässä. Vaikka miten tietäisi, että sen aika oli pian lähteä, ei se tunnu helpolta. Lemmikkeihin kiintyy niin kovasti, ja jos ne ovat olleet siinä läsnä jokaisessa päivässä yli kaksikymmentä vuotta, ei luopuminen ole helppoa. On paha mieli äidin ja muiden läheisten takia. Suru ja luopuminen ovat vaikeita asioita, olipa sitten kyseessä kissa tai joku muu asia, josta ei olisi ollut valmis vielä eroamaan. Sanat eivät paljon lohduta, eikä paljon muukaan. Taas tarvitaan sitä aikaa. Myötätuntoa ja lähelläoloa. Paljon halauksia ja rakkautta. Nekulla on nyt hyvä olla ja se nukkuu pieni hymy suupielissä nähden unta kesästä, hiiristä, linnuista ja kaikista asioista, jotka sille olivat elämän aikana tuttuja.

Poikamme ja Nekku 20 vuotta sitten

Tämän päivän otsikko viittaa nyt siihen, että taas sataa ja paljon. Pari päivää oli poutaa välissä ja sitten alkoi tämä sade, joka on tänäänkin ollut jatkuvaa. Kesä hupenee ja alkaa näyttää siltä, että säätila jatkuu samankaltaisena syksyyn asti. Tässä alkaa jo odottaa ensi kesää... Sadepäivän kunniaksi kävimme Kuopiossa hankkimassa tyttären solukämppään kalusteita. Nyt siellä on sänky, kirjahyllyt ja peili sekä kunnon työtuoli. Vielä puuttuu pöytä, ja sitä pitää lähteä metsästämään lähipäivinä. Kouluhan alkaa ensi maanantaina. Sitten olemme miehen kanssa täällä taas kahdestaan, enimmäkseen.

Niin katsovat toisiaan silmiin

"Missä on se pieni tyttö, joka nauravin silmin
aina leikki pikku prinsessaa häähunnussaan.

Missä on se pieni tyttö, joka seinään kun piirsi
riitti hymy, isän sydämen sulattamaan.

Nyt leikit taas jääneet jo on, mutta tyttö - hymy on morsion...

Missä on se pieni poika, joka päättäväisesti
aikoi kiertää koko maapallon raketillaan.
Missä on se pieni poika, joka äitiään halas
lähtiessään koulumatkaansa taivaltamaan.
 
Nyt puheet on jo aikamiehen, mutta tuttu katse on sulhasen...

Niin katsovat toisiaan silmiin,
kaksi onnellista, täynnä rakkautta
He tanssivat, nousevat pilviin,
kaksi onnellista, luodut toisillensa

Minä muistan tämän päivän niin kauan kuin elän
tätä tunnelmaa unohda en milloinkaan."
(Kaksi onnellista, Janne Raappana) 

Olen tainnut pitää kesälomaa blogin kirjoittamisesta... Kaikenlaista on tapahtunut, päällimmäisenä tietysti vanhimman pojan häät Helsingissä pari viikkoa sitten. Ensin perjantaina olimme me vanhemmat (sulhasen ja morsiamen) todistamassa, kun pariskunta sanoi toisilleen tahdon maistraatissa, mukana olivat myös kaaso ja "morsiusneito".  Bestman oli jotenkin "eksyksissä" eikä ehtinyt paikalle. Kävimme hääparin luona kahvilla tilaisuuden jälkeen. Olinpa iloisesti yllättynyt, kun poikani oli leiponut tosi hyviä korvapuusteja samana aamuna ja miniäni ihania muffinseja. Niinpä, minusta tuli nyt siis anoppi ja minulla on miniä! Toivon, että osaan olla ihan hyvä ja kiva anoppi :) Lauantaina olivat sitten hääjuhlat. Ne vietettiin Gardeniassa, joka on sellainen puutarha ja eksoottisten kasvien "kasvihuone". Ilma siellä oli raikasta eikä tullut liian kuuma, siellähän on korkea ilmava tila, jota pidetään tasaisen lämpimänä. Oli ihania ruokia, perinteinen hääkakun leikkaus (epäperinteisin tarjouksin: juustokakkua ja suklaalähde! hedelmävartaiden kera), morsiuskimpun ja sukkanauhan heitot ja olipa jotain leikkejä sekä sulhasen kuin myös anopin (sen toisen) ryöstöt! Oli puheita, niitä oli loppujen lopuksi monta, koska virallisten ja sovittujen puheiden jälkeen moni halusi sanoa hääparille tai jommalle kummalle jotakin. Minäkin pidin sen puheeni, jälkeenpäin tajusin kyllä mitä vielä olisi pitänyt sanoa, mutta taisin puhua liian pitkään nytkin. Juhla-aika loppui niin kesken, siellä olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan. Juhlien tunnelma oli rento ja mukava, hääparikin taisi olla tyytyväinen. Viime tipassa saatiin onneksi otettua perhekuvia, olisi se harmittanut jos ne olisivat jääneet ottamatta. Vieraat suuntasivat sitten jatkoille hääparin tai morsiamen vanhempien luokse, tai koteihinsa. Niistä ei sen enempää.
Häiden jälkeisellä viikolla sisko perheineen tuli meille. Kävimme mm. Kuopion uudessa Ikeassa päiväretkellä! Toinen mukava juttu oli tyttöjen ilta Tulenliekissä, kun siellä esiintyi Juha Tapio. Oli hieno show ja hyvät kappaleet sekä ihana laulaja... Lopuksi haettiin nimmareita, mutta kortit loppuivat juuri siskoni ja minun kohdalla. Päästiin sitten Juha Tapion kanssa samaan kuvaan :)
Mainitsemisen arvoista on nyt sekin, että on jo pari päivää ollut satamatta! On melkein hellettä ja ihana auringonpaiste on piristänyt meitä. Olen voinut kuivatella pyykkejä ulkona narulla. Tänä kesänä nämä ovat ylellisyyksiä. Huomiselle tai viimeistään maanantaille on taas luvattu sadetta ja ukkosta. Toivottavasti menevät nopeasti ohi. Uskon vielä parempaan loppukesään :)

Kutsun tätä elämäksi

"Kun väkivahva kevät puhkeaa

Ja aamu kantaa rautahaarniskaa
Kun vaja tehdään vuolukivestä

Mä olen siinä nuorena kuin nurmet on

Sä istut salin nurkkapöydässä

Musiikki on rytmitettyä
Minä kysyn saanko luvan, sinä nyökkäät
Sinä nyökkäät

"
(Olet puolisoni nyt, Samuli Putro)

Kuvat ovat näinä aikoina hyvin kukkaisia :)  Mutta minkäs teet, kun joka päivä puutarhassa löytyy kuvattavaa vaikka miten paljon! Tänään on lauantai ja 7.7. On kuulemma hyvin suosittu hääpäivä, jotkut haluavat sellaisia päiviä, jotta muistaisivat paremmin, tai ehkä siksi että ne kuulostavat mukavilta ja erikoisilta. 7.7.1970 tämän kylän kansakoulu paloi salaman sytyttämänä käyttökelvottomaksi. Monet muistavat sen tapahtuman hyvin ja varsinkin tuon erikoisen päivämäärän takia. On sekin ollut tapaus! Syksyllä oppilaat menivät sitten vähän kauemmaksi kouluun, muutaman kilometrin päähän. Siinä koululaiset ovat näiltä kyliltä käyneet koulunsa tähän kevääseen asti. Vähitellen kyliä yhdisteltiin ja pienempiä kouluja lakkautettiin, mutta tämä yksi koulu pysyi vahvana ja keräsi lapset suojiinsa. Kunnes löytyi sitä hometta. Ensi syksynä oppilaat menevät kolmeen eri kouluun, sen on jo koululautakunta päättänyt. Korjataanko homevaurioista koulua vai ei, sitä ei tiedä kukaan. Tai jos tietää, siitä ei kerrota...
Huomiseksi on luvattu ukkosta. Ensi yönä ehkä rupeaa jo satamaan ja ensi viikko näyttää kostealta. Kurjaa. Pionit kukkivat juuri niin mahdottoman komeasti, että säälittää nähdä niiden painuvan maahan sateen alla. Kukat ovat isoja ja kastuessaan ne muuttuvat niin painaviksi, että varret taipuvat maahan. Yritin laitella joitain paalinaruja pensaiden ympärille, saa nähdä onko niistä mitään taikaa. Osaan en laittanut, joten nähtäköön tämä myös kokeellisena yrityksenä.

Kesäyön on onni omanani

"Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie."
(Nocturne, Vesa-Matti Loiri, sanat Eino Leino)

Kesällä kaikki kukkii niin nopeasti (mukaellen Lapin kesää...). Tienvarret kukkivat loistavina! Kävimme tyttären kanssa Kuopiossa tiistaina katsastamassa hänen tulevaa kotiansa siellä. Matkan varrella saimme ihailla kukkivia pientareita, säälittää kun ne kohta leikataan alas. Uusi koti on kolmen tytön solukämppä, ihan hyvällä paikalla. Kauppakin on mukavan lähellä. Kouluun on nelisen kilometriä, joten on käytettävä bussia, mutta kaipa ne kulkevat melko usein. Sitten eikun vaan sisustamaan :) Syksy tulee kohta, elokuussa alkavat koulut ja siitä se taas lähtee. Vielä ei kannata sitä surra, ollaan heinäkuun alussa ja keskikesän aika on syvimmillään. Ilmat ovat olleet viime päivinä melkein helteisiä, navetassa on kuumaa eli hikistä työskennellä. Lehmät alkavat syödä vähemmän, nekään eivät pidä liiasta kuumuudesta. Minä kyllä pidän näistä poutapäivistä, sadetta en kaipaa ollenkaan. On niin kivaa laittaa pyykit ulos kuivumaan ja muutenkin puuhastella puutarhassa. Mies on tosin ajanut lietettä lähipelloille, joten ulkona "tuoksuu". Tytär pelkää, että haju tarttuu pyykkeihin... Voi siinä niinkin käydä. Sitten pitää pestä pyykit uudestaan, tai toivoa että haju haihtuu...

 

Ihana sininen niitty ja lehmän kuutamo

"Nyt kaikki maailman nutipäälehmät
kruunun saa päähänsä,
ja vasikat tanssii varpaisillaan,
ruusut kuonolla,
ja vasikat tanssii sukkasillaan
korvilla silkkiä.

Ja kaikki lehmärunoniekat
seisovat lähteellä.
He juovat kultaista kuutamolientä
ratamon lehdiltä
ja solmivat heinikkoon runoa pientä
timotein tähkistä.

Ihana sininen niittu
ja kuutamo, oi kuutamo.
Ihana sininen niittu
ja lehmän kuutamo."
                       (Kaarina Helakisa)

Heinäkuu on alkanut ja yhä vain sitä parempaa kesää odotellaan. Tänään on taas sadepäivä kauniin ja lämpimän viikonlopun jälkeen. Sääprofeetat ovat luvanneet lähes hellettä ja aurinkoa loppuviikolle, joten sitä odotellessa.
Yritin kovasti taistella vastaan, mutta flunssa tavoitti minut kuitenkin. Nyt sitten puoli päätä tukossa, kun toinen korva on lukossa ja humisee. On nenän niistelyä ja pärskimistä. Oikein on mukavaa tällainen tauti näin kesällä, vaikka eihän sitä milloinkaan haluaisi muutenkaan. Parantuisi nyt ennen häitä... Sillä pojan häihin on alle kaksi viikkoa! Ja minä lupauduin pitämään puheen hääparille, onhan se ilo mutta myös velvoite ja kauhea paniikki kyllä siitä vielä tulee, viime tipassa kuitenkin suunnittelen sitä. Pelkään myös, että tunteet saavat vallan puhetilanteessa, että sitten vain nieleskelen enkä saa kunnon sanaa suustani. Siksi on tärkeää laittaa paperille vähintään hyvä runko siitä, mitä aikoo ja haluaa sanoa, ettei unohda h-hetkellä kaikkea.
Joskus olisi mukavaa olla ihan vain kesälomalla. En ole ollut kesälomalla koskaan, tai viimeksi 15 vuotiaana, kun en vielä saanut kesätöitä. Sen jälkeen olen ollut kesätöissä ja sitten täällä "kesätöissä". Ihmisten hehkutukset lomista särähtelevät korvissani aina, koska olen hiukan katkera siitä ettei meillä ole koskaan lomaa. Tai onhan meillä, peräti 24 päivää vuodessa. Muutama päivä kerrallaan. Tavalliset ihmiset tarvitsevat ne muutamat päivät pelkästään lomaan asennoitumiseen, sitten vasta he osaavat viettää oikeaa lomaa. Asiantuntijatkin sanovat, että ensimmäinen viikko menee totutellessa, sen jälkeen loma alkaa vaikuttaa... Meidän tapauksessamme loma alkaa heti ja pää on tyhjennettävä työasioista heti, koska muuten siitä ei ehdi olemaan mitään hyötyä. Tämä on siis ihan turhaa valittamista, olen pahoillani lukijoiden puolesta, nyt vain tuntuu flunssaisena siltä, että voisin olla lomalla mieluummin... Tämä on elämäntapa ja oma valinta jne. Luonnonläheisyys ja rauhallisuus ovat hyviä puolia, omasta työtä päättäminen (tietyin reunaehdoin) antaa vapautta ja jos voisi olla haikailematta muualle (kuten sukulaisten luo tai ulkomaille) tämä voisi olla paratiisi.