Kuvia ja kuvioita Alhambrasta

Inspiroiduin kovasti seuraavan linkin kuvista: Photo-tutspluts.com ja ennenkuin saan otettua sitä varten ihan uusia kuvia, laitan tähän kuvia Alhambrasta syksyiseltä Espanjan matkaltamme. Siellä oli nimittäin vastaavia kuvioita enemmänkin lattioilla, seinissä ja katoissa. Olisipa vaan ollut enemmän aikaa kuvaamiseen! Alhambra on maailman parhaiten säilynyt keskiaikainen maurilaispalatsi ja sitä kuvaa ainakin yksi sana "satumainen"!

Sä oot aina mulle se

"Enkeleiden korot kiitää pitkin
Taivaankannen lattiaa
Kuuletko sinäkin sen?
Minä lupaan olla
Sinulle se ainoa
Olla ilta viimeinen


Miksi niin vähästä
Kaikki kaunis noin vain pois heitetään
Sitten vuosia murusia niitä
Takaisin polulta kerätään

Sä oot aina mulle se
Tyttö joka katsoo merelle
Mitä siellä näätkään?
Näätkö siellä jotakin johon voisi tarttua
Jotain kestävää ja pysyvää?"

(Tyttö joka katsoo merelle, Teleks)

Onpas se taas sadellut lunta viime päivinä! Maisemat ovat muuttuneet erittäin talvisen näköisiksi. Onneksi ei ole kuitenkaan ollut kovia pakkasia, vähän toistakymmentä astetta enintään. Ei ole tarvinnut niin hirveästi palella.
Talossa on hiljaista. Kahdestaan vain miehen kanssa ollaan. Tytär piipahti viikonloppuna, hän oli risteilyllä ja kävi yön sitten nukkumassa kotona... Huomaan, että alan tottua tähän. Kai se tarkoittaa sitä, että alan päästää irti. Tytär haluaa itsenäistyä ja vaikka se on minusta liian aikaista, en voi asialle mitään. En voi yrittää pitää tytärtä parhaana ystävänäni, se ei ole hänen tehtävänsä. Mutta selviän kyllä, olen alkanut selvitä. Pojat armeijassa ja tytär kaukana vaikka asuukin aika lähellä. Minulla on tämä koti, ihana talo, oma sisäinen maailmani ja seuranani hyvä mies, onhan siinä syytä olla onnellinen. Ja muistona ihanat ajat lasten kanssa. Tai ei aina niin ihanat, mutta eikös se ole niin että aika vain kultaa muistoja :) Nyt sitten toivon, että olen tehnyt riittävästi ja lapsille on kasvanut vahvat siivet. Minä en voi kantaa kaiken maailman murheita, minun on osattava olla huolehtimatta koko ajan.

http://lyricstranslate.com

Tuulen tie minut varmaan sinne vie

Tänään on pyryttänyt lunta koko päivän, on sitä sitten kertynytkin ihan asiaksi asti. Navetalla ollessa sähköt pätkivät. Aika outoa, kun navettavarpuset menivät ihan sekaisin ja lentelivät päin valoa, kun kädessä oli taskulamppu.. Ne raukat eivät ole tottuneet pimeään, törmäilivät meihin sokkoina. Onneksi katkos ei kestänyt liian kauan, vaan saimme jatkaa lypsyä melkein normaaliin aikaan. Saapas nähdä millaisissa kinoksissa rämmimme aamulla, jos koko yön tuiskuttaa.
Olen tässä mietiskellyt, missä kaikkialla olen asunut. Aika monessa paikassa, mutta tietysti nyt kauimmin täällä maalla, lähes koko aikuisikäni. Mutta ennen kuin olin kuusivuotias, olin asunut jo Haagassa, Konalassa kahdessa eri osoitteessa ja Porissa. Haagassa asuimme mummun ja papan talossa omassa asunnossa. Siitä en varsinaisesti muista mitään. Ensimmäisestä Konalan asunnosta minulla ei myöskään ole muistikuvia. Toisesta osoitteesta sen sijaan on jo jotakin. Siellä leikittiin paljon isosiskoni kanssa, hän oli hyvä keksimään jänniä leikkejä ja minä seurasin perässä ja ihailin siskoa tietenkin. Muistan myös parhaan kaverini nimen, Sirpa Hovilinna. Olen joskus etsiskellyt häntä, mutta nimi on varmasti vaihtunut eikä hän muutenkaan voisi minua muistaa. Porissa asuimme vuoden verran, siellä taisi isosiskoni aloittaa koulunkäynnin. Se oli ennen tuota toista Konalan kotia. Kuusivuotiaana muutimme Mellunmäkeen aivan uuteen kerrostaloon ja siellä asuimme kuusi vuotta. Siltä ajalta ovat parhaat lapsuusmuistoni. Minulla oli paras ystävä ja monta hyvää ystävää ja kaveria. Aloitin ensimmäisen luokan Mellunmäen kansakoulussa, jossa kävin kolme luokkaa. Sitten vaihdoin SYKkiin Haagaan. Muutimme Pitäjänmäelle lapsuuden ja nuoruuden vaihteessa, se oli sen astisen elämäni pahin tragedia. Minun piti jättää parhaat ystäväni ja tutut rakkaat ympäristöni taakse, ja vaikka muutimme aivan ihanaan puutaloon rauhalliselle omakotialueelle ja sain oman huoneen, kaikki muuttui silloin toisenlaiseksi. Sain oman koiran ja minun parhaat kaverini olivat koulussa, en koskaan tutustunut lähiympäristön nuoriin. Rippikoulusta jäi lähinnä ikäviä muistoja, tunsin itseni aivan ulkopuoliseksi ja olin muutenkin siihen aikaan niin epävarma ja arka vieraiden kanssa. Opiskelun ja aikuistumisen jälkeen seuraava osoitteeni olikin sitten Leppävirta ensin kirkonkylällä ja nyt sitten täällä maaseudun rauhassa. Mietin, miten jokainen asuinpaikkani on muokannut minua tavallaan, jokaisesta on muistoja ja jokaiseen liittyy ihmisiä, joita ei muualla ole ollut. Jokainen koti on tehnyt minusta juuri tämän ihmisen, mikä nyt olen. Jokainen kokemus on kasvattanut minua ja niin tapahtuu edelleen. Jokaisella teolla on joku seuraus. Kuulostaa vähän kauhistuttavalta, mutta samalla lohduttavalta. Mikään ei katoa koskaan kokonaan. Muistot säilyvät. Snif.

Haagassa, minä olen tuossa edessä äitini kanssa, jotain puolitoistavuotiaana

Olisinkohan 4v, takana näkyy mummun ja papan talo

Linnanmäen siluettitaiteilijan näkemys minusta :)

Mellunmäessä

Minä 16v

Ikuisuus yksi huokaus vain

"Ikuisuus, yksi huokaus vain.
Yksi yö kuin koko elämä.
Tuoksussasi keväät tuhannet.
Ei etäisyys, ei vuodetkaan.
Ei mikään meitä erota
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea."

(Hetken tie on kevyt, Tehosekoitin)


Vähän nostalgiaa iltaan :)  Kuvissa minä noin kaksikymmentä vuotta sitten, tai vähän ylikin... Alakuvassa näkyy silloinen koiramme, bordercollie Natalia. Yläkuvassa minulla on sylissä kesy lammas Jooseppi (se syntyi Juuson ja Joosepin päivänä). Sen emo hylkäsi sen ja juotin sitä tuttipullosta. Se seurasi minua kaikkialle ja oli kuin koira. Kerran sen jalka juuttui ritilään navetassa ja meni kai poikki, siitäkin se lopulta toipui vaikka oli ensin tosi huonona. Voi että. Kyllä se oli meillä varmaan pari vuotta, sitten siitä piti luopua, kun se rupesi puskemaan lapsia ja kaikkia.
Nuorin poika soitti, hyvin kuulemma menee. Olipa tosi ihanaa kuulla, olen ollut huolissani. Toisesta pojasta ei vielä ole kuulunut. Siellä he molemmat kaukana yrittävät selvitä uusista tilanteista ja asioista... Päivä päivältä kaikki sujuu varmasti paremmin.
Pitäisi kai yrittää mennä nukkumaan.. Aamuisin meinaa olla niin vaikeaa herätä. Talvella on aina sellaista, kesällä se on helpompaa. Se on tuo valon määrä suoraan verrannollinen vireystilaan. Ihme että suomalaiset saavat mitään aikaan talvella. Pitäisi vain nukkua paljon enemmän, jotta jaksaisi. Onneksi valoisat päivät ovat jo lähellä. Tänään iski taas kova kaipuu jonnekin aurinkoiseen paikkaan, kun eräs tuttu kirjoitti facebookissa palanneensa juuri Fuengirolasta ja siellä oli ollut +27 astetta. Onko reilua?

Täysikuu, sä ihme suurin olet öisen taivahan

"Täysikuu, kun hänet löydät, jota kaipaan minä niin.
Täysikuu, sä hänet loisteellasi peitä suudelmiin
Ja kerro hälle kuinka paljon häntä rakastan.
Täysikuu, se kerro hälle täysikuu."

(Täysikuu, Olavi Virta)

Tämäkin päivä sitten koitti. Pojat armeijassa. Miltähän heistä nyt tuntuu? Seuraavat päivät eivät ole kivoja, koska kaikki on uutta ja erilaista mihin koskaan on tottunut. Toivon todella kovasti, että he sopeutuvat ja pärjäävät siellä. Tänään on täysikuu, vaikka juuri nyt se ei näy, koska kaiken peittää usvainen pilviverho. Eilen kuu möllötti melkein täytenä pilvien raosta. Eilen oli muutenkin hieno päivä. Aurinko paistoi pitkästä aikaa ja sain otettua hienoja lumikuvia. On se vaan niin paljon inspiroivampaa kuvailla auringossa kuin harmaassa kelissä. Maisema on kirkkaampi ja värit loistavat paremmin, lumikin kimaltelee kauniimmin.
Olen yrittänyt taas tehdä valokuvakirjaa, tällä kertaa itselle. Hidasta hommaa. Huomenna pitäisi saada tilattua se, että saisi sen alennushinnalla. Huhhuh, vielä olisi kahlattava jonkun verran kuvia läpi...
Ihan kuin flunssa meinaisi yrittää iskeä, en kyllä halua enkä anna periksi! On aivastuttanut ja vähän paleltanutkin, otin coldrexia ja yritän pysyä positiivisella mielellä enkä tahdo tautia. On suorastaan ihme, etten ole ollut sairaana todella pitkään aikaan, vaikka ympärillä on ollut flunssaisia ihmisiä, mutta tietysti todennäköisyys kasvaa kun aikaa kuluu. Flunssat nyt vain valitettavasti kuuluvat ihmisen elämään. Turha luulla muuta. Mutta jospa ei kuitenkaan tällä kertaa.

Nuorimman pojan uusi hieno ja tehokas pelikone!

Sain tällaisen kortin tänään Venäjältä! Postcrossing on niin hauskaa ja suosittelen sitä kaikille, jotka rakastavat kortteja :) “send a postcard and receive a postcard back from a random person somewhere in the world!” http://www.postcrossing.com/

Olkapäällä kyyhkynen vaikket sitä nää

"Sinussa on valo, sinussa on yö
Sinulla on sitkeä sydän joka lyö
Väsymättä kipinöitä tuuleen
Valaisemaan tietä pimeää.

Sade tuli tulvana yli pysäkin
Sinä olet ihme, suuri sittenkin
Sinulla on ilma ja kyky hengittää
Olkapäällä kyyhkynen
Vaikket sitä nää."

(Sitkeä sydän, Juha Tapio)


Talo on tyhjentynyt, hiljentynyt, lautaset pöydässä vähentyneet. Nuorin poika on vielä kotona, kunnes maanantaina lähtee Kajaaniin armeijaan. Toisiksi vanhin poikakin lähtee Kajaaniin samana päivänä. Ja vanhin poika on jo parhaillaan Lapinjärvellä siviilipalveluskeskuksessa. Kaikki kolme poikaa yhtäaikaa valtiolla velvollisuuttaan suorittamassa... Olisiko aika harvinaista? Sitten saan olla sydän syrjällään, että miten he siellä pärjäävät, kestääkö hermot vai katkeaako pinna, tuleeko pojista miehiä...? Nyt on aika väsynyt olo. Luulen, että tänä iltana nukuttaa aikaisin. Joulun aika on ollut ensin kiihtyvää, sitten kiihkeää, nyt tasaantuvaa, mutta myös hauskaa ja erittäin sosiaalista, tosin välillä väsyttävää ja omat jutut ovat olleet taka-alalla pitkään. Ei oikein tiedä mistä kaiken taas aloittaisi. Pikkuhiljaa normaali elämä palautuu. Samalla tietysti yksinäisyys alkaa taas, ikävä lapsia ja läheisiä ja sellainen turhuuden tunne. Toivon, että tulevat ajat olisivat luovempia, olisi aikaa hoitaa itseään ja viettää laatuaikaa miehen kanssa. Talvikin on vihdoin kovenemassa, pakkasta on ollut tänään enemmän, noin -8, ja lunta on tullut asiaksi asti, riittävästi minun mielestäni. Onneksi talvesta ei tule nyt niin pitkää kuin parina viime vuonna, koska kevät tulee vastaan varmasti viimeistään huhtikuussa. En olisi jaksanut kolmatta kovaa ja pitkää talvea peräkkäin.
Olen vähän skannaillut vanhoja valokuvia. Tässä alla olen minä joskus alle vuoden ikäisenä iloisena konttaamassa. Viime päivinä olen ottanut aika vähän kuvia enkä ainakaan ole ehtinyt tekemään niille mitään. Yritän tästä taas virittäytyä :)

Mä taisin jäädä kiinni tähdenlentoon

"jokainen laittaa kiinni siivet selkäänsä
sen kaiken mitä niistä on jäljellä
niin sydän vähitellen arpeutuu
jokainen laittaa kiinnii siivet selkäänsä
se ainoo joka on mun mielessä
se olet sinä ei kukaan muu"

(Siivet, Teleks)


Uuden vuoden ensimmäinen teksti. Vuoden vaihteen juhlinta sujui suurinpiirtein suunnitelmien mukaan eli toivottavasti muillakin kuin minulla oli hauskaa :) Onneksi on iso talo, koska juhlijoita oli 18, joista 16 jäi sitten yöksikin eli jokaiselle löytyi nukkumapaikat. Alkuilta meni saunassa käynneissä ja erilaisia pelejä pelatessa. Nuoret toivat ps2:n Singstarin tuvan televisioon ja illan mittaan kuultiin monenlaisia "lauluesityksiä". Naposteltiin ja syötiin paljon, oli nakkeja, perunasalaattia, pikkupitsoja, pähkinöitä, ranskalaisia perunoita ym. Ja kukin joi mitä joi. Lähempänä puoltayötä mentiin ulos ja sitten alkoi rakettien pauke. Tällä kertaa niitä ei ollut aivan entisten aikojen malliin, mutta varmaan riittävästi. Yritin kovasti ottaa kuvia, mutta ei ole helppoa, en saanut oikeen mitään kunnollista. Tilanteet menevät niin äkkiä ohitse. Tuli sitten valvottua ihan liian myöhään, parin tunnin unien jälkeen navetalla olo oli yhtä unissakävelyä... Mutta yhtäkaikki siitäkin selvittiin. Vanhin poika kihlattuineen lähti jo siinä uudenvuodenpäivänä, samoin tytär poikaystävineen illemmalla. Pikkuhiljaa väki vähenee. Nyt sitä kaipailee hiljaisuutta ja yksinäisyyttä vähäsen, en ole niin kauhean sosiaalinen että haluaisin kokoajan olla suuren joukon ympäröimänä. Mutta näiden pyhien jälkeen kun alkaa arki, saan olla ihan tarpeeksi yksin, joten nyt pitää nauttia näistä hetkistä.
Alla onkin sitten kuvia aattoillasta ja sen jälkeen "after party" -kuvia. Sikinsokinen kasa käytettyjä tähtisadetikkuja on yllättävän kuvauksellinen kohde :) Ja yhdessä kuvassa on rakas tyttäreni rakkaansa kanssa. Aamun nukkuja sohvalla on kuin asetelma kissoineen kaikkineen. Hyvin näytti nukuttavan ympärillä olevasta hälinästä huolimatta.