Niin kaunis on hiljaisuus

Tänä iltana näin tähdenlennon :)  Tai siis se oli lähinnä pyrstötähti, hyvin suuri ja sillä oli se pyrstö, upea näky joka kesti vain pienen hetken. Toivoin tietysti jotakin, mutta en kerro. Haluan että toiveeni toteutuu :)

Tänään kuvailin vähän makro-objektiivilla, tällä kertaa maltoin käyttää myös jalustaa. Sen näkee kuvista. Valokuvaaminen on hauskaa ja kovin haastavaa, kun koskaan ei tunnu saavan mieleistä tulosta. Täydellisen saavuttamiseksi jaksaa aina tehdä töitä, koska siitä tuleva tyydytys on niin suuri! No niin, mutta valokuvaus on hieno harrastus ja aina yhtä kiehtova. Nuoresta asti olen kulkenut "kuvaajan silmin" ja nähnyt upeita kuvauskohteita ympärilläni. Hyvin usein harmittelen sitä, ettei kamera sattunut matkaan.

Hassua muuten tämä blogin kirjoittaminen. Niin kuin tyhjyyteen huutelisi. Tai puhuisi itsekseen. Kirjoittaisi päiväkirjaa. En ole jaellut blogiani kenellekään, joten en tiedä lukeeko tätä kukaan. Se on outo tunne. Kuin olisi lasikuvussa, jonne näkee, mutta josta ei näe ulos.

Myrskyn jälkeen on poutasää

Mihinkähän tuo otsikko taas viittaakaan... Tuli vain sellainen laulu mieleen, parhaita kappaleita edesmenneeltä Kari Tapiolta. Ehkä tässä olen mietiskellyt eroamisia, ihmisiä ja ihmissuhteita, rakkauttakin. Jos oma avioliittoni on vakio tai itseisarvo, koska en osaa kuvitella eroa, niin melkein kaikilla tai ainakin hyvin monilla ympärillämme on tai on ollut epävakaata ja reunalla seisomista, ehkä myös tipahtamista. Tarkoitan tällä nyt sitä, että liian moni läheisistämme on eronnut ja hyviä pareja on mennyt rikki. Mikään ei sitten sen jälkeen enää palaa ennalleen. Vaikka kuinka sanotaan, että ollaan ystäviä ja eihän tämä nyt haittaa, niin ei pidä paikkaansa. Ero koskettaa todella monia ihmisiä, myös muita kuin sitä yhtä. Se aiheuttaa myös kyynisyyttä ja vaikeuttaa uskomista ja luottamista todelliseen rakkauteen, sellaiseen jossa ollaan uskollisia ja vilpittömiä muutenkin. Pelkään, miltä suunnalta seuraavat erouutiset tulevat. Tällä hetkellä mitään ei ole näkyvissä, mutta juuri sillä tavalla pahimmat yllätykset ovat tulleet, aivan huomaamatta ja arvaamatta. En haluaisi nähdä kenenkään läheiseni kärsivän eron takia. Mutta valitettavasti en voi suojella yhtään ketään elämän pettymyksiltä.

Tänään kävin kaupungilla, ostin nimipäivälahjan tyttärelle ja mietiskelin myös tulevan Isänpäivän tiimoilta lahjaa isälleni ja myös jotain miehelleni, mutta en keksinyt mitään. Vielä. Minulle tyypillisesti siirrän ostosta myöhemmäksi, siis viimetippaan, koska minulla ei ole aavistustakaan mikä voisi olla hyvä lahja. Miksi miehille on niin vaikea keksiä lahjoja? Kohta on taas joulu ja sama ongelma edessä. Olisi kiva antaa miehelle ja isälle jotain erilaista, uutta ja omaperäistä. Sitten tietysti huomaan taas ostaneeni paidan, solmion, sukat tai alushousut ja suklaata tietysti...

Näin myöhään yöllä harvemmin onni enää valvoo

Tulee aina mentyä liian myöhään nukkumaan... mutta kun ei väsytä aikaisemmin. Mikään ei melkein ole kamalampaa kuin se, että makaa sängyssä eikä saa unta...
Tänään on ollut usvainen tihkusateinen päivä ja hyvin "pimeä". Sellainen väsyttää eikä oikein mitään saa aikaan. Juttelin puhelimessa tyttären kanssa ja piristyin siitä jonkun verran. On aina mukavaa kuulla nuorten elämästä ja maailmasta tapahtumia ja mietteitä. Sitä tuntee jotenkin enemmän elävänsä, kun on nuoria ihmisiä ympärillä.
Alla olevassa kuvassa ovat lapsemme joskus 12 vuotta sitten. Hauskoja veijareita. Kyllä on ikävä niitäkin aikoja...
 Sitten on kuva tyttärestä viisivuotiaana. Osasipa jo tuolloin poseerata hyvin.

Ostin Kirjamessuilta uusimman Viivin ja Wagnerin. Sattuipa olemaan Suomalaisen Kirjakaupan osastolla vielä itse kirjailija signeeraamassa teoksiaan ja niin minäkin jonotin nimmaria. Se kesti tavallista pitempään, koska Juba piirteli jotain hassua jokaiselle ja kirjoitti persoonallisia toivotuksia nimensä lisäksi. Aika hienoa. Tässä on itse kirja ja alimmaisessa kuvassa on "the nimmari".

Juhlia tulossa

 Kävinpä ostoksilla Moda Laurassa, no toissapäivänä. Ja löytyihän sieltä mekko, vaikka ensin näytti epätoivoiselta.  Mekko on nimeltään Gisselle (Vila), väri on cranberry, kangas on sellaista satiinia tai kiiltävää ainakin. Ja päälle löytyi vielä tuo Kean bolero (s.t.i), se on vähän samanlaista kangasta. Tulossa ovat siis kummitytön häät Vantaalla ensi viikonloppuna.Hääpari vihitään perjantaina maistraatissa eli 11.11.11, mutta itse hääjuhlat ovat lauantaina ja sinne ollaan siis menossa. Odotan innolla! Harmi vaan, että juhlat ovat k-18, tyttäreni ei pääse mukaan. Mutta toiveissa on, että ensi viikonloppuna hän tulee myös matkaan poikaystävänsä kanssa. Perjantaina on tiedossa toiset juhlat. Lapsuudenystäväni täyttää silloin 50 vuotta ja hän on kutsunut minut ja mieheni kotiinsa juhliin. Sitäkin odotan kovasti! Viimeksi Helsingissä käydessäni tapasimme tosi pitkästä aikaa ja tunteet olivat pinnassa. Sain taas huomata, kuka on tosiystävä!
Tässä sitten vielä huoneentaulu elämän filosofiasta, jota itsekin aika pitkälle noudatan. Hieno teksti. Ja loppuun vielä pari fiilistelykuvaa taannoiselta Espanjan reissultamme. Siellä oli niin ihanaa, lämmintä ja aurinko paistoi. Jaksaisi nyt tulevan talven jotenkuten. niin keväällä olisi tiedossa uusi reissu jonnekin lämpimään maahan :)

Kauas pilvet karkaavat

Olen katsellut vanhoja valokuvia. Ja kyynelehtinyt. Ikävä entisiä aikoja, kun oli neljä lasta kotona ja kaikkea arkista ja hassua tapahtui jatkuvasti. Meillä on kolme poikaa ja yksi tyttö. Kolmen pojan jälkeen tytön syntymä oli suuri ihme ja onni. Mieskin oli niin sekaisin, että laittoi lipun salkoon tytön syntymäpäivänä. Olimme niin kovasti toivoneet tyttöä. Minä puin tytölle mekkoja ja muita ihania vaatteita, olihan hän ainoa prinsessamme ja halusin nauttia siitä niin kauan kuin mahdollista. Onneksi tyttömme piti mekoista ja leikki nukeilla  eikä kasvanut poikamaiseksi kolmen veljen esimerkistä.
Olen onnellinen siitä, että tyttöni on pysynyt läheisenä ja meillä on hauskaa yhdessä, vaikka hän on jo kuusitoista. Mutta ehkä juuri siksi hänen muuttonsa kotoa opiskelun takia koskee kaikkein eniten.

Elämäni ensimmäinen päivä on tänään

Minä täällä, moi! En tiedä, mistä alkaisin tämän elämäni tarinan, mutta ehkäpä kun laittaa sanoja peräkkäin, niin jotain selkiytyy vähitellen. Olen lähes viisikymppinen ( sitä on jotenkin vaikeata myöntää) ja nainen. No se kertookin jo kaiken. Olen naimisissa ja olen ollut sitä jo 26 vuotta eli aika kauan. Minulla on neljä lasta ja jossain vaiheessa ajattelin, että olen ennen kaikkea äiti. Niin olenkin, mutta nyt kun kaikki lapset asuvat muualla ja näen heitä harvoin, tuntuu ettei äitiydellä olekaan merkitystä muille kuin minulle. Pitäisi löytää joku uusi merkitys elämälle. Sitä tässä etsiskelen, samalla kun rämmin syksyssä.