perjantai 23. maaliskuuta 2012

Sydän huutamaan jää joka hetkeen

"Isä olen täällä maailman toisella puolen,
Ja laulan pappadaduda papapaduda dapa
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen,
Ja laulan pappadaduda papapaduda dapa"


(Maailman toisella puolen, Haloo Helsinki)



Perjantai-iltaa tässä vietetään. Poika tuli taas lomille armeijasta. Mietin miten vaikeaa on saada aikaan jotakin. Olen jotenkin jämähtänyt paikalleni enkä saa aloitettua mitään. Kaiken lisäksi yleensä keväällä alkaa masennus vaivata, mutta ehkä tänä vuonna se ei ole niin paha kuin parina aikaisempana, johtuen lyhyestä talvesta. Valon määrän lisääntyessä oma ahdistus vain tuntuu lisääntyvän liian helposti, kun luonto on riemuissaan ja herää eloon ja itse tuntuu vaan laahaavan perässä. Mutta yritän pistää vastaan ja pitää mielen valoisana.
Jaahas. nyt heti pitääkin mennä saunaan. Tämä jää vähän keskeneräiseksi, niinkuin kaikki muukin näinä päivinä... Jatkan sopivana aikana. Yläkuvassa muuten ollaan Haagassa 1966, minä, mummu, veljeni ja äitini.  Ihmisten pitäisi saada jäädä muistoihin nuorina. Että muistikuva olisi se iloinen reipas hymyilevä ihminen, eikä elämään väsynyt vanhus. Sisimmässään jokainen pysyy samana, vaikka ulkokuori rapistuisi. Alakuvassa on eräs auringonnousu yhtenä aamuna.


2 kommenttia:

  1. Ihana kuva Haagasta! Harmi, ettei minulla ole muistikuvia mummusta tuollaisena.

    VastaaPoista
  2. minä muistan mummun juuri tuollaisena! Ihanaa että sinulla oli tuollainen kuva!

    VastaaPoista