"mahikset on vähissä täällä
puun ja kuoren välissä täällä
mut valo paistaa tunnelin päässä
nyt sinnittelet, pysy kii elämässä
pystymetsää ja laaketa peltoo
maisema herättää jumalan pelkoo
täällä taivas roikkuu uhkaavana, päittemme yllä
oot nuori ja rauhaton sydän
kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään
kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä"
(Älä tyri nyt, Jukka Poika)
Tavallinen perjantai-ilta... Tarkoittaa tavallinen mikätahansa -ilta, samalla kaavalla nämä näyttävät menevän. Onneksi jotain loman tynkää on odotettavissa, pientä vaihtelua näihin päiviin. Mutta ei siinä mitään, olen ihan tyytyväinen, kun kaikki menee tavanomaisesti ja tutun turvallisesti. Mies lähti käymään naapurissa, joten minulla on vielä tässä ihan "omaa" aikaa :) Jonka luultavasti tulen kohta viettämään television ääressä, The Voice of Finland odottaa...
Tässä nämä pari kuvaa on luvatta skannattu siitä Veeärrän kirjasta, jonka poika oli saanut työnantajaltaan. Erittäin mielenkiintoinen kirja rautateiden historiasta Suomessa. Nämä kaksi kuvaa ovat minusta aivan parhautta kirjassa. Ylemmässä Helsingin Rautatieasema 1920-luvun alussa ja alemmassa tulipalo vuonna 1950. Miten ovat näkymät muuttuneet! Rakennuksen tunnistaa, mutta kaikki muu on sitten toisin. Olen jostain syystä aina pitänyt tuosta asemarakennuksesta. Tulee lämmin mukava tunne, kun menen Helsinkiin ja näen sen. Ehkä se kuvastaa juuri sitä kotiseutuikävää, jota aina tunnen mielessäni. Asun täällä maalla ja olen ihan onnellinen täällä, mutta aina myös kaipaan Helsinkiin. Pääsen niin harvoin käymään siellä :(
Nuo laulun sanat eivät sitten kerro ainakaan minusta. En ole kyllästynyt tähän kylään, mutta se kertoo hyvin nuorten asenteesta maaseutua kohtaan. Heille täällä ei ole mitään. Elämä tapahtuu jossain muualla, isommissa paikoissa. Ymmärrän kyllä. Minä tein vain päinvastoin, halusin pois isosta paikasta ja kaipasin maalle. Omat lapseni tekevät asiat taas toisinpäin. Miten paljon helpompaa olisi, jos voisi olla tyytyväinen juuri siinä paikassa, missä on se kotiseutu ja kaikki läheiset. Jostain pitää luopua saadakseen jotain muuta. Sitten pitää olla sinut sen kanssa, mitä on uhrannut asian edestä. Huhhuh, parasta lähteä nyt sinne telkkarin äärelle, menee ajatukset liian syvällisiksi ja mieli menee haikeaksi.
puun ja kuoren välissä täällä
mut valo paistaa tunnelin päässä
nyt sinnittelet, pysy kii elämässä
pystymetsää ja laaketa peltoo
maisema herättää jumalan pelkoo
täällä taivas roikkuu uhkaavana, päittemme yllä
oot nuori ja rauhaton sydän
kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään
kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä"
(Älä tyri nyt, Jukka Poika)
Tavallinen perjantai-ilta... Tarkoittaa tavallinen mikätahansa -ilta, samalla kaavalla nämä näyttävät menevän. Onneksi jotain loman tynkää on odotettavissa, pientä vaihtelua näihin päiviin. Mutta ei siinä mitään, olen ihan tyytyväinen, kun kaikki menee tavanomaisesti ja tutun turvallisesti. Mies lähti käymään naapurissa, joten minulla on vielä tässä ihan "omaa" aikaa :) Jonka luultavasti tulen kohta viettämään television ääressä, The Voice of Finland odottaa...
Tässä nämä pari kuvaa on luvatta skannattu siitä Veeärrän kirjasta, jonka poika oli saanut työnantajaltaan. Erittäin mielenkiintoinen kirja rautateiden historiasta Suomessa. Nämä kaksi kuvaa ovat minusta aivan parhautta kirjassa. Ylemmässä Helsingin Rautatieasema 1920-luvun alussa ja alemmassa tulipalo vuonna 1950. Miten ovat näkymät muuttuneet! Rakennuksen tunnistaa, mutta kaikki muu on sitten toisin. Olen jostain syystä aina pitänyt tuosta asemarakennuksesta. Tulee lämmin mukava tunne, kun menen Helsinkiin ja näen sen. Ehkä se kuvastaa juuri sitä kotiseutuikävää, jota aina tunnen mielessäni. Asun täällä maalla ja olen ihan onnellinen täällä, mutta aina myös kaipaan Helsinkiin. Pääsen niin harvoin käymään siellä :(
Nuo laulun sanat eivät sitten kerro ainakaan minusta. En ole kyllästynyt tähän kylään, mutta se kertoo hyvin nuorten asenteesta maaseutua kohtaan. Heille täällä ei ole mitään. Elämä tapahtuu jossain muualla, isommissa paikoissa. Ymmärrän kyllä. Minä tein vain päinvastoin, halusin pois isosta paikasta ja kaipasin maalle. Omat lapseni tekevät asiat taas toisinpäin. Miten paljon helpompaa olisi, jos voisi olla tyytyväinen juuri siinä paikassa, missä on se kotiseutu ja kaikki läheiset. Jostain pitää luopua saadakseen jotain muuta. Sitten pitää olla sinut sen kanssa, mitä on uhrannut asian edestä. Huhhuh, parasta lähteä nyt sinne telkkarin äärelle, menee ajatukset liian syvällisiksi ja mieli menee haikeaksi.
Meillä on rautatieläisyys verenperintönä. Minun äidinisäni, minun Pappani, oli veturinkuljettajana 1910-1930-luvuilla, isänisäni oli vaihdemiehenä, äitini ja isäni olivat rautateiden kirjureita. Kävin lapsena melkein päivittäin äidin työpaikalla Rautatiehallituksessa juuri tuolla asemarakennuksessa. Tuo tulipalo oli yksi lapsuuteni traumoista, kun kesäsiirtolassa ollessani pelkäsin äidin turvallisuuden puolesta.
VastaaPoista