keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kun vain uskaltaa aukoa ovia

"Kun sä löydät länsituulen
Tuo se mulle
Tuo se mulle
Pienen hetken tai ikuisuuden
Tuo se mulle

Kun sä löydät sateenkaaren
Tuo se mulle
Tuo se mulle
Meren helmen tai sadun saaren
Tuo se mulle"
(Tuo se mulle, Johanna Kurkela)
 
Eilen oli niin kaunis ja aurinkoinen päivä, tänään taas pimeä tihkusateinen. Eilen 
illalla taivas oli niin tähtikirkas, kuulas. En meinannut malttaa mennä nukkumaan,
kun taivaalla näkyi revontulia, jotka loimusivat korkealle. Pitkään aikaan en ole 
nähnyt sellaisia meilläpäin.
Miehen selkä on onneksi kääntynyt parempaan päin ja pahojen ensimmäisten päivien 
jälkeen asettunut ja rauhoittunut. Särkylääkkeet auttavat, vaikka eihän se ole
kovin järkevää itseään rasittaakaan. Lääkäriin hän ei kuitenkaan tähän hätään 
halunnut lähteä. 
Olen muuten ihan rakastunut sellaiseen tv-sarjaan kuin Downton Abbey. Se tulee 
tiistai-iltaisin ykköseltä. Se kertoo erään kartanon väestä Englannista ja vuosi on
1920. En jaksaisi odottaa seuraavaa jaksoa! Siinä on romantiikkaa, mutta myös
juonitteluja, yläluokkaa ja palvelusväkeä. Kun Lady Maryn ja Matthewn häät olivat 
tuossa ensimmäisessä jaksossa (kolmas kausi), itkin vuolaasti... Ihana sarja, kun se
vaikuttaa niin vahvasti tunteisiin!
 

 

2 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihania postimerkkejä tuossa on!
    On se kumma että jotkut sarjat vievät meikäläiset ihan kokonaan. Niitä oin kivaa seurata mutta kuten sanoit, harmi kun joutuu odottamaan seuraavaa jaksoa liian kauan... :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, se on ihana sarja! Minäkin pidän siitä tosi paljon.Onneksi Mary ja Matthew saivat toisensa, vaikka välillä näyttikin siltä, että koko ajan tuli vastoinkäymisiä.

    VastaaPoista