Ei häkin ovi oo suljettuna, oot siellä omasta tahdosta

"Jossain lähellä aika odottaa pysäyttäjää
Aivan lähellä aina
Hei älä säikähdä sun ääntä
Se kaikuu kimeänä seinistä
Mulle sun nauru on kauneinta
Kun mä tarraan sua siivistä
Mut jos sä päätät tulla pois
Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan ovella hiljaa
Minä odotan
Otan sinut syliin
Eikä kukaan enää pääse meidän väliin"

(Odotus, Pariisin Kevät)

Kaikki hienot ideat ja suunnitelmat päivityksistä ovat menneet ohi, kun aika on kulunut liian nopeasti. Pitäisi ottaa mallia äidistäni, joka ehtii vaikka mitä! Minä vain hidastun.
Kesä on loppunut ja syksy on tullut. Paljon hyviä kuvia olisi arkistoissani, mutta kaikki eivät pääse tänne blogiin. Ainakaan yhtä aikaa :)
Meillä oli miehen kanssa oikein hieno lomareissu heinäkuussa matkailuautolla ajellen, viisi päivää ja kuljimme reittiä Kuusamo-Kemijärvi-Rovaniemi-Tornio-Haaparanta-Kemi-Oulu-Pyhäjärvi-Iisami. En ole koskaan ollut niin pohjoisessa, emmekä edes kovin pohjoisessa käyneet! Viikko oli ehkä kesän kylmin ja sateisin, mutta loma on lomaa. Suomen kartta avautui minulle hienolla tavalla ja ymmärrän tiettyjä etäisyyksiä nyt paremmin. Oulu oli muuten mieluisin yllätys matkan varrella. Siinä kaupungissa on hienoja vanhoja rakennuksia ja hyvä henki. Sinne voisi joskus palata.
Tänään istutin ison määrän tulppaanin sipuleita maahan. Toiveissa on, että ne kukkisivat juuri oikeana hetkenä ensi keväänä. Tyttärellä on ylioppilasjuhlat. Olen valinnut myöhäisiä lajikkeita, joten hyvät mahdollisuudet ovat olemassa.
Tällä hetkellä aikani ja ajatukseni täyttävät koiranpennut, jotka huomenna ovat kahden viikon vanhoja. Pentujen emona on sijoituskoirani Hippu, eli Mellin pentu edellisestä pentueesta. Kirjoitan pennuista blogia, joten siksi en tänne laita kuvia tai juttuja enempää. Viikon parin päästä minulla on jo kädet täynnä töitä pentujen kanssa, kun ne alkavat saada lisäruokaa ja ne vaativat enemmän huomiota. Tähän mennessä pentujen emo on hoitanut mallikkaasti tehtävänsä eikä minun ole paljon tarvinnut niistä huolehtia.
Tässä sitten kuvia tästä loppukesästä ja alkusyksystä. Luumu-ja omenapuut ovat antaneet mahtavasti satoa! Eikä pakkasöitä ole vielä ollut, joten daaliatkin kukkivat yhä. Niistä ei tosin tässä kuvaa ole.

Elokuun superkuu.

Kastepisaroita vuohenkellossa.

Leimukukat loistossaan.

Luumupuussa on runsain mitoin hedelmiä.

Omenia on riittänyt piirakoihin, paistoksiin, kylälle ja omaan käyttöön!

Parhaat omenat ovat tietysti yläoksissa, joten kaikki keinot niiden poiminnassa ovat sallittuja.

Omakuva.

Sumuista maisemaa jostain pihan laidalta.

Emo ja pennut, ai tätä onnea!

Ihanat tytöt <3

Välimeren risteily: Crotone, Italia

Aurinko paistoi jo kirkkaasti, kun saavuimme yhdeksän maissa aamulla Crotonen satamaan. Crotone on pieni satamakaupunki Italian eteläosassa ja Kristina Katarina saapui sinne ensimmäistä kertaa. Laivan tulon kunniaksi satamassa oli orkesteri soittamassa tervetulomusiikkia!
Lähdimme retkelle kivilaivakylään Santa Severinaan. Mukaan lähti pari paikallista opasta ja meidän bussiimme lähti mukava opas Tapsa. Ajomatka kesti noin 45 minuuttia. Kylä sijaitsi niin korkealla mäen päällä, että iso bussimme jätti meidät alemmas ja paikallinen pikkubussi kuljetti lopun matkaa ylös  kylän keskukseen. Pikkubussimatka oli hauska, siellä oli ehkä 20 istumapaikkaa ja loput matkustivat tiukasti kiinni toisissaan seisaallaan pitäen kovasti kiinni tangoista bussin huristellessa aikamoista vauhtia mutkaista tietä ylöspäin.
Ensin tutustuimme kirkkoon, sitten museoon. Kivilinnoitus oli hieno kohde, varsinkin ne huikeat näköalat, jotka aukenivat sen luota. Sielläkin oli museo, joka piti kiertää. Pienestä matkamuistomyymälästä ostimme kortteja, mutta loppujen lopuksi meillä ei ollut mahdollisuutta lähettää niitä, koska ei ollut merkkejä, ei aikaa eikä mahdollisuutta kirjoittaa kortteja saati lähettää niitä. Myymälän myyjät olivat pukeutuneet vanhoihin hienoihin pukuihin meidän turistien iloksi.
Kylästä huristelimme pikkubussilla vähän matkan päähän viininmaisteluun. Tilaisuus osoittautui enemmän lounaaksi paikallisten pikkuherkkujen maistelun merkeissä, viininä oli punaviiniä. Viiniä tuotiin pöytiin pullo ja toinenkin, mutta minusta se ei ollut erityisen hyvää. Sitä olisi saanut juoda ihan vapaasti ja tietysti jotkut käyttivät tätäkin tilaisuutta hyväkseen. Ostimme lopulta appelsiinimarmeladia mukaan, koska viini ei niin houkutellut. Retki venähti niin paljon yli ajan, ettei tutustuminen Crotoneen ollut enää mahdollista. Niinpä kuuntelimme musiikkia laivan kannella, joimme kahvia ja söimme ihanat sitrusleivokset. Italian kunniaksi join Amarettoa ja mies otti olutta. Laivan lähtöä satamasta on hieno seurata. Luotsivene kulkee vierellä, kunnes laiva on onnellisesti päässyt selvemmille vesille. Otan kuvia maisemista, jotka jäävät taakse. Uudet seikkailut ovat taas edessämme.
Laivalla on aina mukana luennoitsija, joka tällä matkalla oli Jaakko Hämeen-Anttila. Kuuntelimme hänen luentoaan "Länsimaisen kulttuurin juuret". Siinä on kyllä loistava puhuja ja häntä oli ilo kuunnella, aihekin rupesi kiinnostamaan ihan uudella tavalla.
Ruokailussa oli erikoiskattaus, kala-ja äyriäisbuffet. Hmm, osa oli hyvää ja osaa en uskaltanut maistaa (kuten simpukoita). En ollut erityisen ihastunut tähän kattaukseen. Jälkiruoka oli parasta, jäätelöä ja muita herkkuja!
Iltaa kohti merenkäynti kiihtyi ja vilkastui, laiva keinui sen verran kovasti, että minulle tuli huono olo ja menin aikaisin nukkumaan. Yökin oli sitten levoton, laivan keinunta heitti välillä pääpuolen ja välillä jalkapuolen rajusti alaspäin... Matka kulki meren yli Crotonesta Kreikkaan Katakoloniin.

Bussit odottamassa satamassa retkille lähtijöitä.

Santa Severinan kivilaivakylä.

Santa Severinan kirkko.

 

Santa Severinan kivilinnoitus.

 

 

 

 

 

Matkamuistomyymälän myyjät.

 

 

 

Viinitilalla.

 

Pikkubussi, joka imi sisäänsä kaikki ison bussin matkustajat :)

 

 

 

Iltapäivämme viihdyttäjät: Desperados-orkesteri solistinaan Sebastian.

Kala-ja äyriäisbuffet.

Jälkiruokia, nam!

Parasta herkkua :)

Keskikesän juhlaa

Keskikesä toden totta, suvi suloisimmillaan ja luonto kauneimmillaan. Ilmat ovat olleet kovin helteisiä, mutta ei kai sitä pitäisi valittaa. Minä vain pidän vähän viileämmästä, muutama aste alemmas niin olisi hyvä. Jos saisi vain olla ja lökötellä jossain mökkirannassa varpaat vedessä, ei tällaiset ilmat yhtään haittaisi. Mutta navetta on kuuma muutenkin, saati sitten nyt. Se on aikamoinen pätsi...
Juhannus kuitenkin oli tässä männä viikonloppuna. Kaikki lapset kotona ja koossa yhtaikaa, se oli ylellistä ja ihanaa. Lisäksi oli pari serkun lasta (siis nuoria aikuisia). Juhannusaattona grillasimme possua ja kanaa sekä maissintähkiä, lisäksi oli salaattia ja uusia perunoita, söimme ulkona ja kyllä maistui hyvältä. Illalla sitten oli vuorossa kokko,joka oli komea ja paloi pitkään. Mitään ihmeitä ei tapahtunut, mutta oli hyvä olla yhdessä ja tuntea jotain yhteenkuuluvaisuutta. Eihän sen tarvitse sen  kummempaa olla. Joskus itsestä tuntuu, että pitäisi sitä ja pitäisi tätä, sitten on pettynyt tunne kun ei ehtinyt tai pystynyt tekemään kaikkea suunniteltua. Ehkä ei pitäisi odottaa jotain suurempaa, tai ehkä ei pitäisi tuntea syyllisyyttä, kun kaikki ei menekään niin kuin haaveili. Ehkä pitäisi hyväksyä se tosiasia, että en pysty eikä minun tarvitse saada kaikkia viihtymään ja nauttimaan olostaan, jotain voin yrittää, mutta loppujen lopuksi jokainen itse "luo" oman mielentilansa. Tässä minulla on vielä oppimista. Unohdan aina itseni, kun huolehdin muiden viihtymisestä. Mutta toivottavasti kaikilla oli mukavaa ja kyllähän tuo juhannus siinä vaan ohi hurahti.

Kun ruusut kukkivat

Tänään vähän lisää kukkakuvia. Tällä kertaa vain ruusuja. Olen keräillyt ruusupensaita pihallemme (pienimuotoisesti), joten täällä kukkii useita lajikkeita. Jos oikein lasken, meillä on kymmenen erilaista pensasta. Kaikkien nimiä en edes tiedä, ne on saatu naapureilta tai muualta. Joitakin lajikkeita en ole saanut kestämään, talvi on riskitekijä mille tahansa kasville. Kuljeskelin tuossa äsken pihalla kuvaamassa tällä hetkellä kukkivia ruusuja ja ihailin niitä samalla. Mikä ilo voikaan kukka olla!
Tänään satoi vettä ja vähän ukkosti. Siis vähän. Viime yönä satoi vettä ja samoin edellisenä yönä. Mutta kokonaismäärä on vieläkin alle kymmenen milliä, siis moneen viikkoon. Tosin nyt kun on säilörehunteko meneillään, ei sadetta toivoisi häiriöksi. Luonto on veden tarpeessa, joten jos sataa, se voisi tulla vain yöllä. On ollut kyllä ihan työntäyteisiä päiviä. Kesässä on paljon hyvää ja sitten vastapainoksi huonoa, koska siitä ei ehdi nauttia tarpeeksi.

Juhannusruusu

Papularuusu

Pohjolan kuningatar

Suviruusu

Kukkia kiitos

Kesän kukinnat ovat alkaneet vauhdilla, etuajassa normaaliin nähden. Tänään ihaillaan kukkia!

Unikot aloittelevat, suurin osa on vielä nupulla, mutta yksi kukkakin on jo auennut.

Kaikki syreenilajikkeet kukkivat tänä kesänä erityisen runsaasti!

Meillä on yksi alppiruusu ja siinä on muutama kukka. Nyt juuri ne ovat kauneimmillaan.

Tässä kesänpikkusydän, ihanan ahkera koko kesän kukkija.

Lupiinit ovat kauniita, mutta ne vaativat karsintaa, etteivät valtaa koko kukkapenkkiä.

Lehtosinilatva. Meillä on sekä sinisiä että valkoisia yksilöitä.

Kullerot ovat jo melkein kukkineet loppuun, tässä vielä mattimyöhäisiä.

Juhannusruusu alkaa päästä loistoonsa, normaalisti se kukkii sopivasti juhannuksen tienoilla.

Akileijat ovat herkkiä kukkia, kuin linnut leikkimässä keskenään.

En muista milloin valkoinen syreeni olisi ollut näin kauniina!

Mökinruusu. Tämä pensas löytyi erään autiotalon pihasta joskus 1990-luvulla.